Sään ääri-ilmiöt vesiensuojelun haasteena

Sään ääri-ilmiöt vesiensuojelun haasteena

Eivät ole vuodet veljiä keskenään kertoo vanha ja vähän jo kulunutkin sanonta. Olemme kuitenkin saaneet kokea tämän sanoman karusti lähivuosien aikana, sillä ilmojen haltijat ovat vuosina 2018–2020 pudotelleet vettä Pyhäjärviseudulle poikkeuksellisen jaksottaisesti. Kun koko kalenterivuonna 2018 vettä tuli Yläneellä vain 432 mm, on sadanta vastaavasti 1.8.2019–15.3.2020 välisenä aikana ollut kokonaisuudessaan 591 mm (Ilmatieteenlaitos, Yläneen havaintoasema). Ilmaston muuttumisen seurauksena sään ääri-ilmiöiden on ennustettu lisääntyvän, ja näitä maistiaisia olemme jo saaneet kokea kuivuus- ja tulvajaksojen muodossa. Virtaamaolosuhteiden muuttuminen luo omat haasteensa myös Pyhäjärven suojelutyöhön. Ääriolosuhteet vaativat sopeutumista niin valuma-alueella kuin säännöstelyssäkin tehtävien ratkaisujen suhteen.

Lämpötilojen nousun aiheuttamat talviaikaiset valuntapiikit on jo pitkään tiedetty yhdeksi keskeisimmistä kysymyksistä vesiensuojelussa. Runsaiden talvisateiden huuhdellessa sulaa ja pääasiassa kasvipeitteetöntä maaperää ravinne- ja kiintoainekuormitus vesistöihin on korkeimmillaan. Kasvukauden ulkopuolella myös jokitörmät ovat herkkiä eroosiolle lisäten vesistöihin kohdistuvaa kiintoainekuormitusta. Äärimmäinen esimerkki tästä on sunnuntai 23. helmikuuta, jolloin havaittiin Yläneenjoen ja Pyhäjoen osalta kuluneen talven suurin virtaamapiikki. Yläneenjoen virtaaman vuorokausikeskiarvo oli 26,3 m3/s ja Pyhäjoen 7,3 m3/s (vesi.fi, karttapalvelu). Lisäksi lukuisat pienet uomat laskevat vetensä suoraan järveen. Yläneen Vanhakartanolla sijaitsevalla ympäristöhallinnon jatkuvatoimisella vedenlaadun mittausasemalla kiintoainekuormituksen vuorokausisummaksi mitattiin 1039 t (ymparisto.fi/vesimittari). Yläneenjoessa matkasi siis vuorokaudessa karkeasti noin 30 kasettikuormaa (kuorma-autoyhdistelmä, nuppi+kasetti) kiintoainetta Pyhäjärveen.

Talviaikaisten valuntojen myötä vesistöihin on huuhtonut runsaasti kiintoainetta. Pyhäjokivarresta otetussa kuvassa on selkeästi havaittavissa tulvavirtaaman huuhtoma alue (raja merkitty punaisella).

Tulevaisuus näyttää, miten poikkeuksellisen sateisen ja lämpimän talven perintö näkyy vesistöissämme. Talviaikaiset valunnat lisäävät kesäisten leväkukintojen todennäköisyyttä, ja etenkin keväällä ensimmäisenä aktivoituvat piilevät saattavat esiintyä poikkeuksellisen runsaina. Keväinen piileväkukinta tummentaa vettä ruskeansävyiseksi.  Yleisellä tasolla ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma ravinne- ja humuspitoisten valuntojen lisääntyminen kiihdyttää vesistöjen rehevöitymis- ja tummumiskehitystä. Tällä saattaa olla odottamattomia vaikutuksia esimerkiksi järvien ravintoverkkoihin, sillä maaperäisen orgaanisen materiaalin (valuma-alueelta huuhtoutuva hiili) ja reheville järville tyypillisten leväryhmien (sini- ja viherlevät) on havaittu olevan köyhää ravintoa ravintoketjun ylempien tasojen kuluttajille (Taipale ym. 2018, Ecology & Evolution).

Valuma-alueella toteutettavilla toimilla voimme kuitenkin osaltaan sopeutua ilmaston ääri-ilmiöihin. Tehokkaiden ojitusten myötä valuma-alueen pidätyskyky on pääasiassa melko heikko, jolloin sateiden aiheuttamat virtaamapiikit tulevat nopeasti kärjistäen tulvaongelmia. Toisaalta kuivina aikoina maavedenkorkeus laskee hyvinkin alas vieden maaperän kosteutta pois kasvien käytöstä. Järkevillä ja harkituilla valuma-aluetoimenpiteillä, kuten pohjapatoketjuilla, putkipadoilla ja kaksitasouomilla sekä peltomaan rakennetta ja vesitaloutta parantavilla ratkaisuilla voidaan turvata riittävä peruskuivatus sateisina aikoina, ja toisaalta myös parantaa vesitilannetta kuivuusjaksojen aikana. Lisäksi esimerkiksi metsien kunnostusojituksia kannattaa tarkoin harkita, sillä usein kasvavan puuston haihdunta riittää pitämään pintamaan puiden kasvun kannalta riittävän kuivana tuoden myös tätä kautta kustannussäästöjä maanomistajalle. Parhaimmillaan onnistuneilla valuma-alueratkaisuilla voidaankin hyödyttää niin maanomistajaa kuin vesistöjäkin.

FacebookTwitterGoogle+jaa